Etätyö – uhka vai mahdollisuus

Nykypäivänä on paljon töitä, joissa jatkuva fyysinen läsnäolo työpaikalla ei ole välttämätönta, mutta nyt lähes kaksi vuotta kestänyt Covid19 pandemia on lisännyt etätyön tekoa huomattavasti. Etätyössä on hyviä ja huonoja puolia ja osalle etätyö sopii erinoimaisesti, toisille taas ei  sekä myös työnantajalta etätyö vaatii panostuksia esim. työvälineisiin, mutta ennenkaikkea luottoa työntekijäänsä. Parhaimmillaan joustavuus työaikojen ja -paikkojen suhteen voi lisätä hyvinvointia ja tehokkuutta sekä helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista. Se on varmaa, että etätyö on nyt tullut jäädäkseen ainakin osaksi työskentelytapaa.

Henkilökohtaisesti pidän parhaimpana ratkaisuna etätyön ja toimistolla työskentelyn yhdistämistä, koska ihmisen perustarve on kuitenkin kohdata toinen ihminen.

Ohessa muutamia ajatuksiani etätyön haasteista ja miten etätyöpäivästä voisi tehdä tehokkaan ja miellyttävän.

Työergonomia

Kenenkään fysiikka ei kestä viikkoja työskennellä esim. sohvalla kumara-asennossa puolihämärässä. Etätyössä myös kotona pitäisi olla ergonimisesti hyvä työpiste, hyvä työvalaistus sekä rauhallinen ja häiriötön työympäristö. Haasteeksi voi tulla tilanpuute, työpiste koetaan rumaksi yksityiskohdaksi kodin sisustuksessa sekä taloudellinen panostus hyvään työpisteeseen. Onneksi tänä päivänä myös toimistokalusteissa on paljon valinnanvaraa. Työpöydissä on paljon eri  kokoja ja värivaihtoehtoja sekä myös työtuolien valikoima on laaja, joten työpiste on helpompi saada ”istumaan” paremmin kodin muuhun sisustukseen ja väreihin. Paras yhdistelmä tietysti kotona olisi sähköpöytä ja työtuoli monipuolisilla säädöillä, mutta jo panostus toiseen parantaa tilannetta huomattavasti. Etätyöpisteen kalusteita valittaessa on hyvä rohkeasti kysyä toimittajan myyjältä / sisutussuunnittelijalta työergonomiasta ja eri vaihtoehdoista.

Ajanhallinta ja itsekuri

Tässäkin asiassa vastuu ja vapaus kulkee käsi kädessä ja se vaati itseohjautuvuutta. Työntekijän ja työnantajan avoin keskustelu ja yhteisten pelisääntöjen sopiminen on välttämätöntä, että etätyö palvelee molempia. Helpointa on, että myös etäpäivänä noudatetaan normaaleja työaikoja tai siihen sovittu yhdessä esim. kiinteä aika ja joustovara työpäivän alussa ja lopussa, työntekijän pitää tuntea vastuunsa, että työaika sovitulla jaksolla toteutuu. Riskinä etätyössä on, että työpäivä keskeytyy muuhun puuhasteluun kotona tai sitten vastaavasti tauot jää pitämättä ja työpäivä venyy iltaan asti. Työn rytmitys ja tauotus parantaa työn tuottavuutta ja tukee hyvinvointia. Jos taukojen pitäminen tuntuu haasteelliselta niin kannattaa vaikka sopia lounastreffit ystävän/kolleegan kanssa, lyhyt kävelylenkki ulkona tai vaikka puhelu ystävälle.

Yhteys työyhteisöön

Työyhteisöön kuulumisen tunne ja hyvät suhteet kolleegoihin motivoi ja innostaa sekä kynnys kysyä apua pulmatilanteissa madaltuu, älä siis etätyössäkään erakoidu ja etäänny työkavereista, vaikka et olekkaan fyysisesti heidän kanssaan samassa työpaikassa ja taukotiloissa. Kommunikointi ja palaverien pitäminen onnistuu etäyhteyksillä ja se kamera kannattaa pitää päällä, että kohtaat muut ”kasvotusten”.

Työn ja vapaa-ajan erottaminen

Etätyöpäivän rakenne kannattaa suunnitella hyvin, aseta itsellesi aika jolloin työt alkaa ja koska päättyy, tänä aikana keskityt työntekoon ja sen jälkeen vaihdat vapaalle. Vaikka työpiste fyysisesti onkin kotona niin se ei edellytä sitä, että pitää olla sähköpostin ja puheluiden tavoitettavissa 24/7, arvosta omaa ja myös muiden vapaa-aikaa niin, että työasiat pyritään hoitamaan ainoastaan työaikana.

Pidä huolta henkisestä ja fyysisestä kunnostasi ja hyvinvoinnistasi

Vanha pystykolmioteoria pätee tänäkin päivänä. Kolmio muodostuu kolmesta osasta: lepo, ravinto ja liikunta. Jos joku näistä puuttuu niin kärkikolmio ei enää pysy pystyssä. Vastuu näistä on tietysti jokaisella itsellä, mutta myös työnantaja tarjoaa tukea hyvinvointiin hyvällä työterveyshuollolla, tarjoamalla liikunta- ja kulttuuriseteleitä, hierontapalveluja, tyky-päiviä ym.

Loppupelissä sinä kuitenkin itse päätät paljonko nukut, mitä suuhusi laitat ja miten vapaa-aikasi käytät, mutta se heijastaa suoraan siihen miten jaksat nykyisessä hektisessä työelämässä teet töitä sitten missä vain työpaikalla tai etänä.

Eliina Harvia, myyntipäällikkö ja sisustussuunnittelija

Made by Tremedia