Valvomotuolit

Valvomotuoleja tarvitaan töissä, joissa työntekijä istuu pitkiä aikoja aloillaan. Esimerkiksi valvonta- ja päivystystehtävissä työskentelevät voivat joutua viettämään jopa kokonaisen työpäivän liikkumatta ja istuma-asennossa. Valvomotuolin ergonomisuus on siksi äärimmäisen tärkeää työntekijän terveyden turvaamiseksi. Lue lisää.

Millaisia vaivoja huono työtuoli aiheuttaa?

Huono valvomotuoli altistaa työntekijän monenlaisille vaivoille. Näistä ilmeisimpiä ovat erilaiset arkiset kiputilat lihaksissa ja yleinen uupumus ja rasittuneisuus. Vaivojen taustalla on jatkuvasta istumisesta johtuva verenkierron hidastuminen ja tästä aiheutuva lihaksiston ja hermoston rasitus. Kuona-aineet pakkautuvat istuvan ihmisen lihaksiin ja vaikeuttavat elimistön toimintaa. Käyttämättömät lihakset surkastuvat.

Pidemmän päälle väärässä asennossa istuminen voi aiheuttaa pysyviä sairauksia. Istuminen heikentää keskivartalon lihaksia ja tämä vaikuttaa suoraan selkärangan ja lantion ryhtiin. Lantiopohjan lihaksisto on erityisen kovilla istumatyössä – huonolla tapaa. Etenkin etukumaraiset asennot venyttävät ja veltostuttavat lantiopohjan lihaksia. Lantiopohjan tehtävänä on tukea niin selkärankaa kuin sisäelimiäkin, siis koko ylävartaloa. Siksi oikeanlaisen työasennon varmistaminen on äärimmäisen tärkeää mm. skolioosin ja kroonisten lantiokipujen välttämiseksi.

Valvonta- ja tarkkailutehtävissä työtuolin terveysominaisuuksiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Työvuorot voivat olla pitkiä ja liikuntaa saadaan erittäin vähän. Siksi valvomotuolin valinta on työntekijän hyvinvoinnin kannalta ratkaisevaa. Oikeanlaisen työtuolin hankkiminen parantaa työntekijöiden terveyttä ja vähentää sairaspoissaolojen määrää.

Valvomotuolien erityisvaatimukset

Toimistotuoli on useimmissa tapauksissa henkilökohtainen. Tuolin säädöt voidaan siis pitää aina oikeina yhtä istujaa varten.

Valvontapiste on kuitenkin tavallisesti miehitettynä vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä ja yönä. Tuolin käyttäjä vaihtuu usein. Työntekijä joutuu istumaan ehkä jopa koko työvuoronsa ajan, joten tuolin pitäisi pystyä reagoimaan ja vastaamaan yksilöllisiin tarpeisiin. Tämä on yksi valvomotuolien suurista haasteista.

Automaattisesti istujan kehoon säätyvät tuolit ovat usein parempi vaihtoehto kuin monimutkaisilla ja vaikeilla säätöjärjestelmillä varustetut hirviöt. Ikävä kyllä nykyaikaiset itseään säätävät tuolit ovat kiistatta ergonomisesti heikkolaatuisia. Mikään taikuus maailmassa ei pysty tekemään tuolista täydellisesti kaikille kehotyypeille sopivaa ilman huolellisia säätöjä. Siksi paras vaihtoehto valvomotuoliksi on hyvillä säätömekanismeilla varustettu tuoli, joka osaa reagoida myös jonkin verran dynaamisesti erilaisiin istujiin. Tällöin tuolin kriittiset mitat voidaan asettaa manuaalisesti kohdalleen työvuoron alussa ja varmistaa yksilöllinen tuki.

Malmstolen – maailman paras valvomotuoli?

Malmstolen on ruotsalainen perheyritys, joka on kehittänyt kenties maailman ergonomisimman työtuolin. Yrityksen päämääränä on ollut suunnitella istuin, joka vastaa erikokoisten kehojen tarpeisiin ja tukee oikealla tapaa myös erilaisista kivuista ja sairauksista kärsiviä työntekijöitä. Malmstolenin mallistosta löytyy erinomaisia vaihtoehtoja valvomotuoleiksi. Mutta mikä tekee ruotsalaisistuimen designista niin verrattoman?

Useimmat työtuolit on suunniteltu geneerisesti sopimaan keskimääräiselle istujalle ja parhaimmillaankin vain ehkäisemään sairauksia. Malmstolenilla sen sijaan ymmärretään, että monilla työntekijöillä on vaivoja, joita ennaltaehkäisevällä lähestymisellä ei voida parantaa. Malmstolen-valvomotuolit on suunniteltu helpottamaan skolioosista, häntäluun vaivoista ja hiirikädestä kärsivien oireita. Tuolin säädöt ovat äärimmäisen joustavat ja niitä on nopeaa vaihtaa myös työvuoron alkaessa. Istuin soveltuu myös erittäin pitkille ja erittäin lyhyille työntekijöille.

Kiinnitä erityistä huomiota malliin Malmstolen 7000, joka on suunniteltu työpisteeseen, jossa työntekijä vaihtuu usein.

Monet Malmstolen-mallit mahdollistavat myös tuolin käytön seisomatyöpisteessä. Pitkään aloillaan istuva työntekijä voi parantaa työpisteen ergonomiaa vaihtamalla tuolin korkeutta aina välillä seisoma-asentoon soveltuvaksi.

Malmstolenin tuolit ovat muun hyvän lisäksi kestäviä. Istuintekstiili kestää runsastakin kulutusta. Toisin kuin useimmat toimistotuolit, Malmstolen ei ole kertakäyttötavaraa. Tuoleille on myös myönnetty pohjoismainen ympäristömerkki.

Made by Tremedia